TROIKKA

A "Kunnia kansanomaisen näytelmän uudistamisesta kuuluu etupäässä Marlowelle. Ennen hänen esiintymistään oli Lyly osoittanut, mitenkä klassillinen jumalaistarustokin voidaan tehdä puoleensavetäväksi, ja Peele oli käytellyt silosäettä sillä tavoin, että se tunki korvaan ja painui muistiin. Näiden miesten askarrukset tarkoittivat vain valittuja ylhäisiä piirejä, jättäen suuren yleisön kokonaan ulkopuolelle. Marlowe tahtoi puhua juuri kansalle. Hän toi silosäkeen yleiselle näyttämölle, ja pani sen kaikuen ja raikuen kulkemaan läpi koko kaupungin. Hän todisti, että klassillinen tarina ei tarvitse mitään selitys- ja sanakirjoja, tullakseen kansanomaiseksi. Ja ennen kaikkea: hän loihti esiin suuria tärisyttäviä tapahtumia ja loi sankariluonteen. Hänen 1587 tienoilla kirjoitettu näytelmänsä Tamburlaine kosketti osuvasti kansallisen innostuksen hermoja, sytytti halua seikkailuihin kaukaisissa maissa ja hehkutti nuorison kesytöntä sydäntä. Tämän näytelmän menestys on ehkä kirjallisuushistoriamme suurin tapahtuma. Se muokkasi Englannissa maaperän murhenäytelmälle ja teki yhdellä iskulla lopun kaikenmoisten tieteilijäin joutavanpäiväisistä laverteluista. Tärkeämpää oli vielä, ette se teki rohkeuden ja uljuuden ihailun esineeksi ja opetti runoilijoita uskomaan maailman valloitukseen. Kaikkien suurten ja omaperäisten teosten tavoin, jotka syntyvät oikeana hetkenä, esiintyi se yhä uusissa ja uusissa mukailuissaan, ja muodosti piankin koulukunnan. Marlowen ystävät ja seuralaiset taipuivat hänen johtoonsa, tunnustivat hänen loistavan voittonsa ja olivat mielissään, kun heidän omat vähemmän onnekkaat kokeilunsa saivat edes jonkin verran hänen menestystään osakseen." Tämä on Vihtori Lehtosen muotoamaa suomea, julkaistu Porvoo, 1908. Kirjoittajaksi on merkitty joku Walter Raleigh, joka kuvittelee olevansa "Englannin kirjallisuuden professori Oxfordin ylipistossa". Tässä näytteenä siitä, mihin eläin ja kone ja enkeli ei kykene.



EE Tämä taas on Mirjam Polkunen, Juva, 1983. Aiheena on liittosaksalainen kuunnelmarunous edellisellä vuosikymmenellä. "Työmateriaaliinsa kieleen se suhtautuu epäluuloisesti. Se käyttää yleistä ja yhteistä puhetta, painotuotteita ja monisteita, mainoksia, poliittisia iskulauseita, dokumentaarisen ja autenttisen kirjallisuuden aineksia. Sanoja ja sanontoja leikellään, muunnellaan, toistellaan, hajoitetaan ja eri tavoin yhdistellään."

III Ihmeellisessä vaihtoehtolehdessä Uuden Ajan Aura (1/77), kun mystisten vaiheiden kautta joutui sijoituspaikkamme haltuun on paitsi Karri Kokon (jonka runojen kommentointi näyttää muuttuneen olentoni raidon detreksi) tiivis ohjelmakirjoitus silloisen runouden tilasta kaksi mieleen tarraavaa kohtaa, jota täydentävät tämänkertaisen alttaritaulun. Jonkin joogakirjan arvostelussa on fraasi "...ovat avoimuudessaan ja perusteluissaan elleivät puoleensavetäviä niin ainakin ymmärrettäviä." Toisaalla on lähes kolmisivuinen kaavioilla havainnollistuva esitys otsikolla "Ihmisen sisäisen rakenteen tarkastelua". Sille on merkitty lihavoituna motto: "Lienee yleisesti tunnettua, että ihmisellä on fyysinen ruumis." Lukijaa kehotetaan laskemaan nämä kolme lähdettä yhteen dialektisesti ja vetämään tarvittavat johtopäätökset siinä laajuudessa ja niille kentille kuin aihetta on annettu.