lauantai 28. kesäkuuta 2008

Tuomio 80 vuoden epäonnistumisesta taikka yksi virke "Luomisen kielioppien" sivulta 272

"Dada's influence is not yet fully reckoned with."
(George Steiner, 2001)
Edit (6.7.):
Kommenteissa käsiin nousevassa dictionaryssa on joukko sisältöjä ällistyttävälle sanalla "to reckon". (Antoisampaa tietenkin oisi jos joku mulle hankkisi tilat joissa säilytellä Oxford English Dictionarya taikka viran, jonka ehtoihin sähköinen käyttöoikeus kuuluisi. Hinta on brittein puntia 195 per vuosi.) Jos muistiin ja mieleen luottas oisi kyseessä pelkkä heräys, havahtuminen. Totuus on kuitenkin luulla, olettaa, "consider in a specified way", laskea, sovittaa, tehdä tilit, "to place reliance". Ja tämä reckon with tarkoittaa jonkin ottamista huomioon, "esp because formidable".
Tässä kiinnostavaa on erityisesti formidable. Jahka se on oletuksenvastaisesti johdettu kreikkalaisesta she-monsterista, mikä se ("mormoo") sitten ikinä lieneekään. Siitä ovat seuranneet latinan formidabilis ja ranskan formidare, pelätä. Formidable on siis kauhistava, "tending to inspire respect or awe", apprehensioja tai pelkoa synnyttävä, "difficult to overcome, discouraging approach". Tämän Steinerin pakinakokoelma "Kirjoittamattomat kirjani" osoittautui lieväksi aarreaitaksi ja erikoisen tyylikkäällä tiiviydellä laadituksi. Joten hankin tänä talvena pari sen vanhempaa esseetä, tän nyt lainatun, ja toisen kun on nimeltään niin syvällinen kuin "Real Presences". Tää kaikki ja niitä seuraava työ tietenkin hautautui johonkin pinoihin ja hyllyihin, mutta nyt tämä virke palas. Jaettavaksi asti.
Ja kun eräs kommentoija kehui sitaatteja on tässä kaksi muista paikoista lisää jotka liittyvät, eivät liity, tahi siltä väliltä tähän. "Wergeland raatoi väsymättä kuin jättiläinen raivaten kansalleen pelloksi ja niityksi suuria aloja, saadakseen oikeuden omassa puutarhassaan viljellä niitä tarpeettomia ihmekasveja, jotka vielä kukkivat, kun se jokapäiväinen leipä, jonka hän kuokki, aikoja sitte on syöty ja juotu. Pienessä yhteiskunnassa henkiset virtaukset taistelevat jalansijasta ja seuraavat toinen toisiaan, ne eivät koskaan saa tilaa kulkea rinnan; siinä hallitsee joko-tahi (...) ei koskaan sekä-että (...)." Nils Kjaerin viehättävästä kokoelmasta "Kuvia ja esseitä", joka on suomennettu 1910. "Space is a prime symbol of the aspirations of a people, permeating architecture, music, and mathematics." Marcos Novak jota on lainattu paikassa Moser, Mary Anne: "Immersed in Technology".

perjantai 6. kesäkuuta 2008

Joitakin nimiä ja nimettömyyttä

Ainoa henkilö kun tunnetusti on kirjoittanut kaikista mailman asioista jokaisessa lehdessä on Christopher Hitchens.

Osa kirjoitelmista on huomattavan antoisia, kaikki eivät. Ja tämä tekee asian nyt ajankohtaiseksi. Hänen kaksi viimeistä kirjaansa kyllä sisältävät nappaavia yksityiskohtia, mutta kokonaisuudet käsittelyssä pakenevat jonnekin. (Kaikki kirjallisuusesseet "Unacknowledged Legislatorsiin" asti ovat suositeltavia, ja myös Kissinger-, Clinton-, Kypros- ja Partheno-kirjoista muistan saaneeni huomattavaa huvia ja lohtua.) Hän muuten aloitti ulkomaantoimittajana viikkolehdessä New Statesman, joka on nykyisin merkittävä vain siksi että sillä on fabianistinen menneisyys, Shaw'n aikakaudelta. Hänen aikalaisiaan olivat usein loistava runoilija James Fenton, mainio romaaniseppä Julian Barnes ja sittempi jokanurkan nyypä Martin Amis. Tämän on oltava ollut 1970-luvulla. Katsottakoon siis tuon vasemmistolehden toimituksen merkinneen viime vuosisadalle mitä "Jena" oli saksalaiselle idealismille. Fenton raportoi meille Vietnamin sodasta ja nyttemmin hänellä tuntuu olevan ällistyttäviä tietoja kuvataiteista. Vuosisadan täytyy tässä tarkoittaa teknistä kirjoittamista.

Huonoa jälkeähän tekee myös moneen tärkeään julkaisuun kirjoittava James Wood. Ei tosin lehtiin, mutta kirjansa "How fiction works" ei ollut sellainen tähti taivaalla kuin antoi odottaa. Myöhemmät arvostelut joita tuntuu uutuuskirjoista jatkuvasti valmistavan ovat kyllä sympaattisia kierrättäessään yleiskatsauksen keskeistä argumentaatiota. Ja aina hyvin laaditut. Näitä neljää sijoituspaikassamme olemme kiinteällä ilolla seuranneet.

Mikä ilo vain johdantona tutkijana eminenttiin Terry Eagletoniin, jonka lehtijutuissa on iloista revitystä ja alkuperäistä ajattelua. (Hänenkään suomennettua kirjaansa eikä uudempaa "After Theorya" varsin osaa kellekään mihinkään käyttöön suositella.) Nyt hän esitti London Review'ssä (numero on päivätty 22nd May) että jokainen kirjallinen tuote on jossain määrin anonyymi. Kiistanalainen tai aivan metafyysinen väite. Pikemminhän luulisi jotta moni tuote on vain paikanvaraaja tekijän signeerauksen päällä. Käsittelyssä on pieni historiikki anonymiteetin ilmenemistä englantilaisessa kirjallisuudessa lähinnä viime vuosisatoina, ja artikkeli on kauniisti laadittu. Lopussa luetellaan teoksen ansiot ja puutteet. Mutta keskikohdassa on huimaavampi "romanttisen egon" ja "modernin minän" vastakkainasettelu.

Jonka ydinkohdasta ote. "The self runs down to unfathomably anonymous roots. Men and women emerge as unique beings through a medium (call it Geist, History, Language, Culture or the Unconscious) that is implacably impersonal. What makes us what we are has no regard for us at all. At the very core of the personality, so the modern age holds, vast, anonymous processes are at work. Only through a salutary repression or oblivion of these forces can we achieve the illusion of autonomy. Anonymity is the condition of identity." Tässä on nyt pari asiaa välissä, mutta posti toi juuri Les Murrayn elämäkerran ja Empsonin "Using Biographyn". Syyskuussa raportoin millaisia iloja ne ovat kyenneet tuottamaan.