Joitakin nimiä ja nimettömyyttä

Ainoa henkilö kun tunnetusti on kirjoittanut kaikista mailman asioista jokaisessa lehdessä on Christopher Hitchens.

Osa kirjoitelmista on huomattavan antoisia, kaikki eivät. Ja tämä tekee asian nyt ajankohtaiseksi. Hänen kaksi viimeistä kirjaansa kyllä sisältävät nappaavia yksityiskohtia, mutta kokonaisuudet käsittelyssä pakenevat jonnekin. (Kaikki kirjallisuusesseet "Unacknowledged Legislatorsiin" asti ovat suositeltavia, ja myös Kissinger-, Clinton-, Kypros- ja Partheno-kirjoista muistan saaneeni huomattavaa huvia ja lohtua.) Hän muuten aloitti ulkomaantoimittajana viikkolehdessä New Statesman, joka on nykyisin merkittävä vain siksi että sillä on fabianistinen menneisyys, Shaw'n aikakaudelta. Hänen aikalaisiaan olivat usein loistava runoilija James Fenton, mainio romaaniseppä Julian Barnes ja sittempi jokanurkan nyypä Martin Amis. Tämän on oltava ollut 1970-luvulla. Katsottakoon siis tuon vasemmistolehden toimituksen merkinneen viime vuosisadalle mitä "Jena" oli saksalaiselle idealismille. Fenton raportoi meille Vietnamin sodasta ja nyttemmin hänellä tuntuu olevan ällistyttäviä tietoja kuvataiteista. Vuosisadan täytyy tässä tarkoittaa teknistä kirjoittamista.

Huonoa jälkeähän tekee myös moneen tärkeään julkaisuun kirjoittava James Wood. Ei tosin lehtiin, mutta kirjansa "How fiction works" ei ollut sellainen tähti taivaalla kuin antoi odottaa. Myöhemmät arvostelut joita tuntuu uutuuskirjoista jatkuvasti valmistavan ovat kyllä sympaattisia kierrättäessään yleiskatsauksen keskeistä argumentaatiota. Ja aina hyvin laaditut. Näitä neljää sijoituspaikassamme olemme kiinteällä ilolla seuranneet.

Mikä ilo vain johdantona tutkijana eminenttiin Terry Eagletoniin, jonka lehtijutuissa on iloista revitystä ja alkuperäistä ajattelua. (Hänenkään suomennettua kirjaansa eikä uudempaa "After Theorya" varsin osaa kellekään mihinkään käyttöön suositella.) Nyt hän esitti London Review'ssä (numero on päivätty 22nd May) että jokainen kirjallinen tuote on jossain määrin anonyymi. Kiistanalainen tai aivan metafyysinen väite. Pikemminhän luulisi jotta moni tuote on vain paikanvaraaja tekijän signeerauksen päällä. Käsittelyssä on pieni historiikki anonymiteetin ilmenemistä englantilaisessa kirjallisuudessa lähinnä viime vuosisatoina, ja artikkeli on kauniisti laadittu. Lopussa luetellaan teoksen ansiot ja puutteet. Mutta keskikohdassa on huimaavampi "romanttisen egon" ja "modernin minän" vastakkainasettelu.

Jonka ydinkohdasta ote. "The self runs down to unfathomably anonymous roots. Men and women emerge as unique beings through a medium (call it Geist, History, Language, Culture or the Unconscious) that is implacably impersonal. What makes us what we are has no regard for us at all. At the very core of the personality, so the modern age holds, vast, anonymous processes are at work. Only through a salutary repression or oblivion of these forces can we achieve the illusion of autonomy. Anonymity is the condition of identity." Tässä on nyt pari asiaa välissä, mutta posti toi juuri Les Murrayn elämäkerran ja Empsonin "Using Biographyn". Syyskuussa raportoin millaisia iloja ne ovat kyenneet tuottamaan.