lauantai 30. elokuuta 2008

Ja me nauroimme koko talven

Mies valmistui yliopistosta jossain keskilännessä. Hän haaveili keittiöremontista ja ryhtyi johonkin pienimittaiseen talousrikokseen. Siihen sisältyi keksittyjä varastoja, paisutettuja painoksia, mutta pohjimmiltaan kysymys oli aivan simppelistä petoksesta. Uhri oli työnantaja, aatteellinen kustantaja. Kaupunki muistuttaa pitkälle Chicagoa, mutta nimi ei ilmene. Mies saapui keskellä talvea sijoituspaikkaamme, ja hänen ainoa kiinnostava ominaisuutensa oli että hän oli fictitious, novellin henkilö, lehdessä. Kirjoittajan nimi on unohdettu ja lehti kierrätetty. Valmistuttuaan mies oli julkaissut yhden runon, millä maineella oli elänyt vuosia, ja työnsäkin hankkinut. Siitä kerrottiin kolme seikkaa. Että julkaisupaikka oli TLS, siis vanha lehti Lontoon nimellä tiedetyssä sykkivässä sydämessä, että muoto oli villanelle. Siis ilmeisesti vanha italialainen muoto jonka mestariksi aina nykyajasta kerrotaan Auden. Siinä eräät rivit toistuvat tiettyjen sääntöjen mukaan. Fentonin primerin mukaan näitä sääntöjä ei kannata oppia. Runoa ei novelli tietenkään anna. Ja sitten sisällöstä kahdella sanalla: villanelle oli "unrelentingly bleak". Jostain syystä tämä sanapari on palaillut mieleen pitkin talvea ja kevättä ja yhä aina naurattanut.

4 kommenttia:

Capuan gladiaattorikoulu kirjoitti...

Vanhojen, kierrätysshoahin välttäneiden lehtien haven on perinteisesti, tutkitusti kesämökin uthus/kakhus, mikäli malli perinteinen, so. painovoiman, klientin istuintaivutuksen ja myös kalankuljetukseen sopivan kuusipuukehikon, ruoteden väli 1-3 cm, keskinäiseen yhteistyöhön ja avustukseen perustuva ja asentelultaan harkittu.

Suolentoiminta ja nimeämättömät kirjoittajat, keskiläntisetkin, saavat näin unohtumattoman aistivoimaisen boostin, olletikin jos rakennuksessa on ikkuna josta mustarastaiden liehu ja (merisaaristossa) naarashaahkojen kotoisa kämmerrys kuuluu.

"The stuff that the memories are made of", sanoo oliko Sam Spade. Nostaa housunsa ja korjaa solmionsa.

Voisin kuvitella keskustapuolueen voivan käyttää tätä kertomaasi anekdoottia propagoimansa elämäntavan puolustuksena.

Aurinkomorsian kirjoitti...

Hyvä Veli! Tervetuloa takaisin! Hienoa nähdä hämärä tomumajanne taas täällä! Ja vielä sanojen sellaisten kuin "kämmerrys" ja "uthus" ja "ruode" ja "painovoima" kanssa! Nämä olkoon tämän valoisan ajan ja korkean elämän viralliset buusterit.

Olisikin hauskaa jos Maalaisliitto (vai mikä se on) painaisi teepaitoihin tai lippakypäriin tämän tarinan. Se olisi aidosti ylevää, emmekä ole järkyttyneet. Tietomme elämäntavoista on aivan lopsided, mutta propaganda on aina asian ytimessä. Sitähän se kaikki on: markkinointia, markkinointia vaan. Emmekä näe keskeisiä eroja SDP:n, Kokoomuksen ja K-liiton välillä, niin ettei aatteessa ole mitään puistattavaa. Siis suhteellisesti. Samaa rajallisesti lahjakasta ja lähes pätevää väkeä nämä kaikki on.

Santeri Alkio oli suuren luokan pakinoitsija ja poleemikko. Kaunokirjailijana hän voi olla verkas ja työläästi vastaanotettava, mutta aatteellisena lehtimiehenä taatusti meikäläinen. Tässä välissä kävin lunastamassa hänen valittunsa.

Vaikka avonaiseksi haahmoittuva kombinatio jää. Miksi, hyvä koulu? Että opistolaitoksia on keskilännessäkin? Että on historiallista työelämän kokonaisuudistusta siirtyä petokseen, harmaalle? Että on perhekeskeistä ja kotihakuista tehdä keittiöremontista rikollisuutensa motiivi? Me emme tiedä. Emmekä tiedä tietenkään haluammekokaan tietää. Vai onko keskustalaista omistautua peräänantamattoman kolkosti hallinnoituun suolentoimintaan? Vai viitatanko vain siihen lyyriseen totuuteen, että "eräs puolue pettää aina"?

Capuan gladiaattorikoulu kirjoitti...

Hämärä tomumaja telakoituu tässä sanoitse. All systems are GO.

Santeri Alkio, hirvenpään ohella huittislaisen estetiikan lautasliinan päällä tarjoiltu anti muulle tulevalle kepulaiselle fennoskadian roippeelle, maallemme Suomelle, oli suuren luokan pakinoitsija, kuten suvaitsette häntä luonnehtia, sekä hänen ilmeisesti chicagolaiskaudellaan, tutkijapiireissäkin vähän tunnetulla, julkaistua litteräärissä supplementissa ilmestynyttä amerikanhuittisiin transponoitua keittiöremonttitarinaa talvisin naurahdellen muistella.

Avonaiseksi jää, sanotte te. Ilmaus sisältää arvovarauksen näin kuvatun tilanteen vajaudesta verrattuna ei-avonaisuuteen, joka janan päästä katseleekin. Mutta sulkeuma tässä tarinassa, huittislais-kepulaisittain, olisi yhtä onneton ja valitettava ilmiö kuin olisi avanne toisessa, vatsaonteloon porautuvassa villanellessa tai muussa sellaisessa. Luvallanne: Tarina lonksukoon kiinnittymättömänä kuin kapakan ovi Sergio Leonen elokuvassa.

Aurinkomorsian kirjoitti...

Rakas Koulu, kaltaiseni, kaiku! En ole vakuuttunut että sisältääkö "aukea" arvoarvostelmaa. Vaan entä jos sisältääkin? Nehän on aina seuranamme, arvoarvostelmat, siellä missä niitä vähimmin arvaisi. Aina niitä voi arvata eli havaita, ja paheksua, jos on siten viritetty. Pakinoissa, eli kaikessa expository text, oisi kai kuitenkin enemmän pointtia jos niistä voi edes aavistaa mikä pointti niissä on.

Kun taas elämässä, teoissa, taiteeseen tuomituissa luomissa aukeisuus ja avanteisuus on helposti ja hauskasti arvostettavaa. Viittaan tässä siihen erityiseen runosikermään jonka tiettävästi Lauri Tarkiainen julkaisi tiettävästi otsikolla "Suljetut". On se yksi parhaiten muotoutuneita mutta alaston runoluoma mihin tääkään Maa milloinkaan ylsi.

Eilisnä ällistyin että meän hyllyyn oli joku hankkinut Haavikon erivängän kirjasen "Kansakunnan linja". Sieltä löytyi alkupuolelta sekin tieto jotta 1915 viljatuonti oli 330 tuhatta tonnia,
1916 se oli 378 tuhatta tonnia
mutta 1917 vain 27. Tässä ei ole mittakaavavirhettä vaan tieto, miten pelottava tapaus nousukausi, matalat korot, talouskasvu ja usko semmoiseen (aina ja pohjimmiltaan) on. Millekään. Lopulta kirjaa myös tämmönen sitaatti:
"Maatalous on ilmeisesti vain jäänne aikaisemmilta kehittymättömämmiltä ajoilta. Se on häpeäpilkku."

Kaikkeen kuolema johtaa.

Mutta mitä tarkoittaa että kaiut? Sehän ei voi tarkoittaa mitään paitsi että minä olemme Narkissos. Onko tässä arvoa? Onko tämä kivaa? Silti siitä olen kiitollinen jottet kummeksu kuinka ovat lapsed merkintäni, aikataulusta luvatusta. En aivan itsekään tiedä mistä tämä johtuu. Siitä kiitän luojaa, jottei ole mitään havaittavaa ulkoista tai sisäistä tiettyä syytä. Elämä on valoisaa ja korkeata, mutta merkinnät vaan ei ole harmonisoituneet ripustettavaksi. Oi, pääsisittepä katsomaan luonnoskansiotani... Systeemit ei tosiaankaan ole "go".

Kai havaitsit että myös kommenttisi Ovidissa on vastattu?