Metakielen redusointi

Laadut kukkivat pimeän.

2009-02-13T20:08:00.000-08:00

Joni Pyysalo on suuri lukija.

Joku, jokin valloitti tollasena tai en handle "JP" kävi läpi, osaltans (moni muukin osallistui käyntiin), vuoden kirjoja Suomen Kuvalehden numerossa 2008/50. Suuren osalle lankesi 19 kustannetta. Kaksi digressiota. Takavuosikymmeninä kaveri joutui esiin "Kirjojen yö" -nimisessä tapahtumassa, vaikka "esiin" on ehkä liioittelua. Kirjojen yöhän oli ja ehkä lienee vielä osa laajempaa speksiä "Taiteiden yö". Syntyi vertaistukiryhmä. Unohdettu armeija. Eksyvä etulinja. Joka kuvitteli taideluomat, kulttuurituotteet jätevuoreksi tai vähintään hyönteisparveksi, joka raamatullisena koettelee valoaan, pimentää taivaat, näkemisen useimmat potencia, päivän. (Tästä alkaa toinen digressio.) Adjektiivien vastainen sota, joka oli vaiettu osa 1900-luvun hirveyksiä: Barthes, joka kuuluisasti vietti öitään vain radio päällä, vuoteessa luki Chateaubriandin "haudan takaista" muistelmaa, tietojen mukaan suurella hitaudella, myös kuvasi vähemmän kuuluisasti: adjektiivien ominaisuus on tämä: ne heräävät öisin.

Solmunevatko esiin tulleet asiat? Nämä laajasti katsoen laatua voimauttavat sanat JP valitsi.

Kotimaiset: tuttuja, psykologinen, eläytyvästi, koskettavasti, herkästi, merkitsevästi, tasapainoinen, kokonainen, eheä, kaunis, enemmän, suomennettua, kurottava, kokeileva, vapaamittaisilla, parhaimmillaan, ilakoivassa, kaukana, pelkistetystä, loistava, hillittömän, poikkeuksellisella, vahvoja, psykologisella, tarkalla, humoristisesti, armottomasti, palkitsevia, uuden, avautuvia, sisäinen, monipuolinen, elävä, perimmäiset, kiteytyvän, pinnanalaisen, tarkasti, keskiluokkaisen, vangitseva. Ulkomaiset: pinnanalaisen, erityisesti, keskiluokkaisen, ratkaisemattomat, tarkasti, ensimmäisen, ilman, yhteen, eksyksissä, yksin, puhuttelevia, kreikkalaisen, iättömiä, yllättäviäkin, perusteellisin, varustettu, tekeviä, kiinnostava, kattava, erittäin, selkeä, johdonmukainen, onnistunut, historiallisia, asiantuntevat, monesta, länsimaisen, maantieteellisiä, herkästi, tarkasti, monipuolisen, eniten. Tietoa ja historiaa: erityisesti, antava, taloudellisista, seksuaalisista, monipuolinen, runsailla, äärimmäisen, kyseenalaistava, takaisen, poliittiset, oman, traumatisoivan, erinomainen, monipuolinen, moninkertaisesti, punnittu, laaja, moninkertaisesti, inhimillisesti, jäsentynyt, uuden, sisäiset, tärkeistä, kiinnostavan. Lapsille ja nuorille: iskevissä, riemukkaasti, epäsovinnainen, lyhyissä, piristävän, sopivasti, anarkistinen, selvästi, raain, aiemmin, aiemmat, enemmän, lohdullinen, perimmäiseenkin, harkitusti, isoon, toiveikkaasti, onnellisia, herkullisia, pelkistetyistä, suunnattujen, osuvasti, venäläisiä. Sarjakuvat: satiirinen, anarkistinen, filosofinen, vauhdikas, hauska, ytimekäs, pidetty, aiemmin, samoissa, mainio, keskeneräiseksi, kesken, seksuaalisen, uuden, erinomaisen, eläimellisen, vaistomaisen, energiset, ulkomaisissa, tukevan, vangitsevat, puhuttelevan, aiemmin, elämänmakuisen, nuori, luovat, matkusteleva, mainio, tarkkasilmäisesti, jälkeistä, tuttuja, unohtumattomia.

Mitä? tämä on ja mitä on tehtävä? Näistä moniehdoin solmiutukoon sameasti alistettuja kolmetermisiä laskoksia, joilla kukin tämän vuoden pimentävä kirja onnellisesti kuvattakoon.

KUOLEMA TEETTÄÄ: päällysrakenne

2008-11-15T23:23:00.000-08:00

Pekka Uusivirta on liimannut ex-libriksen tähän kirjaan. Nimittäin Haavikon "Runot 1951-1960", joka todellakin on valkoinen neliö, sopivassa valossa. Ja joku, ehkä Pekka Uusivirta, josta ainoa tietoni on että hän on myöhemmin ollut osallisena maa-aineslain mukaisissa lupahakemuksissa, ilmeisesti Lemminkäinen-nimisen julkisesti vaihdetun yhtiön puolesta, on alleviivannut punaisella kynällä paikat, missä esiintyy "yö", "päivä", "kevät", "syksy".

Kirja sisältää viisi Haavikon ensikokoelmaa, huipentuen Talvipalatsiin. Eikä "talvi" tai "kesä" tunnu nuorelle valloittelijalle olleen vielä niin keskeinen tooppi. Lopulliseen, päättävään palatsikuvajaiseen, josta usein muistetaan mainita kolme seikkaa. Nimittäin Itsensä Taluttaminen, ja Taivaan Rantakivet, ja Alue, siinä mielessä kun se Ei Ole Paikka (all capitals par Aurinkomorsian).

Lähtevä, hylkäävä liike. Tätä ehdotimme alla infrastruktuuriksi Haavikossa. Voimakkaana se muljahtelee esiin (asenteena runoutta kohtaan) jo Talvipalatsia edeltävässä kokoelmassa, ja joku kun jostain ("läheltä") seurasi päättävän palatsin alkuperäiskäsikirjoituksen poliisikeskeistä rekonstruktiotyötä on arvellut, että ainakin osittain tuo kiinteä, yksittäinen, yhdeksään runoon jaettu monologi olisi varhaisempi kuin edellinen kokoelma.

Mutta. Puheenalainen kootut, mahdollisesti Uusivirran merkkaama, sisältää (ekan) vikan runoelman jälkeen vielä 19 virkettä. Jotka sisällysluettelossa ovat saaneet rivin enempi kuin koko hylkimispalatsi. Sillä nuo 19 muodostavat kymmenen itsenäistä runoa, jaettuna kahteen sikermään.

Lähtemisen jälkeisten lausumien (vai installaatioitten?) itsenäisyyttä, yksittäisyyttä vielä alleviivaa, että jokaiselle runolle on annettu (ja kursiveerattu) nimi, oma otsikko. Tulee seloste, sitten kaksi havaintoa. Sarjoista ensimäinen on otsikoitu "Joulukuun runot". Kolmantena on Puolukka, joka koostuu kahdesta virkkeestä, sitä ennen ja sen jälkeen on yksivirkkeiset. Näissä on kaikkiaan 23 riviä siten että kussakin on yksi tyhjä. Hengity? Kauhu? Absentia? Je ne suis pas. Viidennelle on annettu nimeksi vuosiluku, joka on viimeinen ennen koko esineen otsikon määrittelemää cut-off-point. Se koostuu yhdestä virkkeestä, ja laskijasta riippuen kulkee kuusi tai seitsemän riviä. Sitä edeltävä runo on sikäli laaja, että välirivejä on kaksi, virkkeitä kolme. Joista kolmesta kaksi viimeistä sattuvat juuri rivin mittaisiksi ja yhdessä muodostavat koko viimeisen säkeistön. Niitä edeltävä virke siis valahtaa kahden säkeistön yksiköksi.

"Joulukuun runojen" jälkeen on vielä samanlaajuinen sarja "Viisi runoa klassillisesta aiheesta". Ja tässä on heti kysyttävä, että mistä niistä. Aihe? Ja mitä useammin luimme, harkitsimme, ymmärrettiin ettei asia ole lainkaan selvä. Ilmeisin syksyisyys, kaikkominen, kuolema muuttuu todellakin ei aiheeksi vaan aihioksi, kuvajaiseksi josta on kuljettu, käytäväksi, tunnelin peräpääksi. Runot ratsastivat aiheesta. (Ja syystä...)

Ensimmäinen ja viimeinen ovat pyöreyttä varten yksivirkkeiset, numerossa kolme on kaksi virkettä. Poikkeavia akteja on etsiminen kakkosesta ja nelosesta. Ja löytyy. Respectively lukemat ovat viisi ja neljä. Merkitystä kantavista koneista, rakennelmista, pulloista näihin kahteen sivuun siis sisältyy lukumääräisesti täsmälleen niin vähän alle puolet kuin mahdollista. Kun on pysytty kokonaisluvuissa. Mitä ne sitten sanovat?

Ensin, niissä on (kahdessa mielessä vähintään) itsenäisiä kuvia. Tällaisia: "heinäsirkka ja muurahainen" riitelemässä, "pyöreä kuu", "kallistuva maa". Nämä mytologiset hyönteiset eivät mahdu, minne?, johonkin kun on vain deiktisesti tätä, täällä, täsmälleen "tänne". (Isoharmaa päättyy kuin allekirjoittaen väittämään ja sitä seuraavaan toivomukseen "nähdä sen minkä näen". Sillä on vähintään 3,4 merkitystä. Väite taas helposti mieltyy koskemaan ei vain päällä olevaa puolta runoa vaan koko sitä edeltävää jaksoa kymmenestä runosta, ja toisaalta koko runoilijan siihen-astisuutta: "En sano tätä muistutellakseni."(Tai: se onkin aikomus, parannus, lupaus paradigman vaihtumisesta. (Kuvien itsenäisyydestä kannattaa ajatella, että ellei niitä katso aivan kaposena aikalaispakinain valossa, ne eivät ole staattisia ja liikkeettömiä - kuten nykyään jostain syystä useimmat alle 40-vuotiaat logiikan jatkokurssilta runouteen edenneet haluavat väittää (mutta se on kipeämpi aihe).))) Mytologisista henkilöistä puhuen, Joulukuu-sikermän poikkeusrunoksi nostamassamme esiintyy tyyppi kun "kertasi sukunsa kehitystä". Mitä se on? Elääkö hän samanlaisen elämän kuin kaikki, suorittaako hän tutkimuksia, onko suvussa periytyneitä poikkeavuuksia, kertaako hän nämä kokemusperäisesti, vai luettelee muistelmaan, vai aloittaako hän alusta, meristä, yksisoluisesta ulkolämpöisestä, vai onko kyseessä oppiminen, opettelu, harjaantuminen, yksinkertaistuminen tai tarkoituksenmukaistuminen? Tyypistä mainitaan myös, että toiminta on tyypillinen, "niin kuin on tapana", ja että hän "ehkä" oli siihen aikaan talvea "pöllö" joka "lensi pimeätä".

Ja vielä tämä: "aika ja paikka" ovat Hedelmä. Ja siinä "hedelmässä" on tätä "pimeätä". Että tyyppi siis lensi hedelmän puitteessa, sisällä, kukan jälkeläisyydessä. Arvoitus on tiivis ja ratkeamaton. Ellei mailmalla vastaa. Loppurivinä on: "Ruohon kohdalla minä olen vihreä". Emme jaksa uskoa olevan ylitulkittua nähdä tämä antiteesinä sille myöhemmälle monien (käsittämättömästi) rakastamalle otsikolle "Puut, kaikki heidän vihreytensä".

Minä ja he. Tässä on siis ollut käsillä runo nimeltään "Vanhat nimet maistuvat tuhkalta". Jossa on myös merkillinen käsite "monisielu". Sen käsitteen tämä jokin, runoilija, puhuja, asentaja on sitonut itseensä ja toivoo, suree, kertoo, havaitsee lehtikasoja sen (käsitteen, sen tarkoittaman, itsensä) peittona.

Näkikö minä heitä? "Haluan nähdä sen minkä näen." Sitä seuraa 9 sanaa, 3 riviä, 2 pilkkua, piste. Väittämänä se melko suoraan tiedottaa "kuolemattomuuden" toteutuvan "vaihtumalla", ja otsikkonakin on

Muutokset.

Ja me nauroimme koko talven

2008-08-30T06:12:00.000-07:00

Mies valmistui yliopistosta jossain keskilännessä. Hän haaveili keittiöremontista ja ryhtyi johonkin pienimittaiseen talousrikokseen. Siihen sisältyi keksittyjä varastoja, paisutettuja painoksia, mutta pohjimmiltaan kysymys oli aivan simppelistä petoksesta. Uhri oli työnantaja, aatteellinen kustantaja. Kaupunki muistuttaa pitkälle Chicagoa, mutta nimi ei ilmene. Mies saapui keskellä talvea sijoituspaikkaamme, ja hänen ainoa kiinnostava ominaisuutensa oli että hän oli fictitious, novellin henkilö, lehdessä. Kirjoittajan nimi on unohdettu ja lehti kierrätetty. Valmistuttuaan mies oli julkaissut yhden runon, millä maineella oli elänyt vuosia, ja työnsäkin hankkinut. Siitä kerrottiin kolme seikkaa. Että julkaisupaikka oli TLS, siis vanha lehti Lontoon nimellä tiedetyssä sykkivässä sydämessä, että muoto oli villanelle. Siis ilmeisesti vanha italialainen muoto jonka mestariksi aina nykyajasta kerrotaan Auden. Siinä eräät rivit toistuvat tiettyjen sääntöjen mukaan. Fentonin primerin mukaan näitä sääntöjä ei kannata oppia. Runoa ei novelli tietenkään anna. Ja sitten sisällöstä kahdella sanalla: villanelle oli "unrelentingly bleak". Jostain syystä tämä sanapari on palaillut mieleen pitkin talvea ja kevättä ja yhä aina naurattanut.

TROIKKA

2008-08-09T03:45:00.000-07:00

A "Kunnia kansanomaisen näytelmän uudistamisesta kuuluu etupäässä Marlowelle. Ennen hänen esiintymistään oli Lyly osoittanut, mitenkä klassillinen jumalaistarustokin voidaan tehdä puoleensavetäväksi, ja Peele oli käytellyt silosäettä sillä tavoin, että se tunki korvaan ja painui muistiin. Näiden miesten askarrukset tarkoittivat vain valittuja ylhäisiä piirejä, jättäen suuren yleisön kokonaan ulkopuolelle. Marlowe tahtoi puhua juuri kansalle. Hän toi silosäkeen yleiselle näyttämölle, ja pani sen kaikuen ja raikuen kulkemaan läpi koko kaupungin. Hän todisti, että klassillinen tarina ei tarvitse mitään selitys- ja sanakirjoja, tullakseen kansanomaiseksi. Ja ennen kaikkea: hän loihti esiin suuria tärisyttäviä tapahtumia ja loi sankariluonteen. Hänen 1587 tienoilla kirjoitettu näytelmänsä Tamburlaine kosketti osuvasti kansallisen innostuksen hermoja, sytytti halua seikkailuihin kaukaisissa maissa ja hehkutti nuorison kesytöntä sydäntä. Tämän näytelmän menestys on ehkä kirjallisuushistoriamme suurin tapahtuma. Se muokkasi Englannissa maaperän murhenäytelmälle ja teki yhdellä iskulla lopun kaikenmoisten tieteilijäin joutavanpäiväisistä laverteluista. Tärkeämpää oli vielä, ette se teki rohkeuden ja uljuuden ihailun esineeksi ja opetti runoilijoita uskomaan maailman valloitukseen. Kaikkien suurten ja omaperäisten teosten tavoin, jotka syntyvät oikeana hetkenä, esiintyi se yhä uusissa ja uusissa mukailuissaan, ja muodosti piankin koulukunnan. Marlowen ystävät ja seuralaiset taipuivat hänen johtoonsa, tunnustivat hänen loistavan voittonsa ja olivat mielissään, kun heidän omat vähemmän onnekkaat kokeilunsa saivat edes jonkin verran hänen menestystään osakseen." Tämä on Vihtori Lehtosen muotoamaa suomea, julkaistu Porvoo, 1908. Kirjoittajaksi on merkitty joku Walter Raleigh, joka kuvittelee olevansa "Englannin kirjallisuuden professori Oxfordin ylipistossa". Tässä näytteenä siitä, mihin eläin ja kone ja enkeli ei kykene.

EE Tämä taas on Mirjam Polkunen, Juva, 1983. Aiheena on liittosaksalainen kuunnelmarunous edellisellä vuosikymmenellä. "Työmateriaaliinsa kieleen se suhtautuu epäluuloisesti. Se käyttää yleistä ja yhteistä puhetta, painotuotteita ja monisteita, mainoksia, poliittisia iskulauseita, dokumentaarisen ja autenttisen kirjallisuuden aineksia. Sanoja ja sanontoja leikellään, muunnellaan, toistellaan, hajoitetaan ja eri tavoin yhdistellään."

III Ihmeellisessä vaihtoehtolehdessä Uuden Ajan Aura (1/77), kun mystisten vaiheiden kautta joutui sijoituspaikkamme haltuun on paitsi Karri Kokon (jonka runojen kommentointi näyttää muuttuneen olentoni raidon detreksi) tiivis ohjelmakirjoitus silloisen runouden tilasta kaksi mieleen tarraavaa kohtaa, jota täydentävät tämänkertaisen alttaritaulun. Jonkin joogakirjan arvostelussa on fraasi "...ovat avoimuudessaan ja perusteluissaan elleivät puoleensavetäviä niin ainakin ymmärrettäviä." Toisaalla on lähes kolmisivuinen kaavioilla havainnollistuva esitys otsikolla "Ihmisen sisäisen rakenteen tarkastelua". Sille on merkitty lihavoituna motto: "Lienee yleisesti tunnettua, että ihmisellä on fyysinen ruumis." Lukijaa kehotetaan laskemaan nämä kolme lähdettä yhteen dialektisesti ja vetämään tarvittavat johtopäätökset siinä laajuudessa ja niille kentille kuin aihetta on annettu.

Pampas, pusta...

2008-07-19T01:46:00.000-07:00

Nyt kevään kaikilla kanavilla esiintynyt vainaja Frank O'Hara oli mieltä jotta mitassa ja muussa runouden "teknisessä apparaatissa" ei ole "mitään metafyysistä". Kiinnostavaa tässä on kiistäminen: ilmeisesti asiassa jonkun mielestä on ollut jotakin metafyysistä. Myös perustelu jolla väittämä kuvitetaan on kiinnostava: "...if you´re going to buy a pair of pants you want them to be tight enough so everyone want to go to bed with you." Samassa yhteydessä kerrotaan, että amerikkalaisista runoilijoista vain Whitman, Crane ja Williams vetävät vertoja elokuvalle.

Ote on kotoisin pienestä manifestista, jonka Frank laati juuri perustamalalleen koululle nimeltä "Personismi". Arvoituksellisin kohta: "I'm not saying that I don't have practically the most lofty ideas of anyone writing today, but what difference does that make? they're just ideas. The only good thing about it is that when I get lofty enough I've stopped thinking and that's when refreshment arrives." Mikä on tässä refreshment?

Tuomio 80 vuoden epäonnistumisesta taikka yksi virke "Luomisen kielioppien" sivulta 272

2008-06-28T04:31:00.000-07:00

"Dada's influence is not yet fully reckoned with."

(George Steiner, 2001)

Edit (6.7.):

Kommenteissa käsiin nousevassa dictionaryssa on joukko sisältöjä ällistyttävälle sanalla "to reckon". (Antoisampaa tietenkin oisi jos joku mulle hankkisi tilat joissa säilytellä Oxford English Dictionarya taikka viran, jonka ehtoihin sähköinen käyttöoikeus kuuluisi. Hinta on brittein puntia 195 per vuosi.) Jos muistiin ja mieleen luottas oisi kyseessä pelkkä heräys, havahtuminen. Totuus on kuitenkin luulla, olettaa, "consider in a specified way", laskea, sovittaa, tehdä tilit, "to place reliance". Ja tämä reckon with tarkoittaa jonkin ottamista huomioon, "esp because formidable".

Tässä kiinnostavaa on erityisesti formidable. Jahka se on oletuksenvastaisesti johdettu kreikkalaisesta she-monsterista, mikä se ("mormoo") sitten ikinä lieneekään. Siitä ovat seuranneet latinan formidabilis ja ranskan formidare, pelätä. Formidable on siis kauhistava, "tending to inspire respect or awe", apprehensioja tai pelkoa synnyttävä, "difficult to overcome, discouraging approach". Tämän Steinerin pakinakokoelma "Kirjoittamattomat kirjani" osoittautui lieväksi aarreaitaksi ja erikoisen tyylikkäällä tiiviydellä laadituksi. Joten hankin tänä talvena pari sen vanhempaa esseetä, tän nyt lainatun, ja toisen kun on nimeltään niin syvällinen kuin "Real Presences". Tää kaikki ja niitä seuraava työ tietenkin hautautui johonkin pinoihin ja hyllyihin, mutta nyt tämä virke palas. Jaettavaksi asti.

Ja kun eräs kommentoija kehui sitaatteja on tässä kaksi muista paikoista lisää jotka liittyvät, eivät liity, tahi siltä väliltä tähän. "Wergeland raatoi väsymättä kuin jättiläinen raivaten kansalleen pelloksi ja niityksi suuria aloja, saadakseen oikeuden omassa puutarhassaan viljellä niitä tarpeettomia ihmekasveja, jotka vielä kukkivat, kun se jokapäiväinen leipä, jonka hän kuokki, aikoja sitte on syöty ja juotu. Pienessä yhteiskunnassa henkiset virtaukset taistelevat jalansijasta ja seuraavat toinen toisiaan, ne eivät koskaan saa tilaa kulkea rinnan; siinä hallitsee joko-tahi (...) ei koskaan sekä-että (...)." Nils Kjaerin viehättävästä kokoelmasta "Kuvia ja esseitä", joka on suomennettu 1910. "Space is a prime symbol of the aspirations of a people, permeating architecture, music, and mathematics." Marcos Novak jota on lainattu paikassa Moser, Mary Anne: "Immersed in Technology".

Joitakin nimiä ja nimettömyyttä

2008-06-06T05:42:00.000-07:00

Ainoa henkilö kun tunnetusti on kirjoittanut kaikista mailman asioista jokaisessa lehdessä on Christopher Hitchens.

Osa kirjoitelmista on huomattavan antoisia, kaikki eivät. Ja tämä tekee asian nyt ajankohtaiseksi. Hänen kaksi viimeistä kirjaansa kyllä sisältävät nappaavia yksityiskohtia, mutta kokonaisuudet käsittelyssä pakenevat jonnekin. (Kaikki kirjallisuusesseet "Unacknowledged Legislatorsiin" asti ovat suositeltavia, ja myös Kissinger-, Clinton-, Kypros- ja Partheno-kirjoista muistan saaneeni huomattavaa huvia ja lohtua.) Hän muuten aloitti ulkomaantoimittajana viikkolehdessä New Statesman, joka on nykyisin merkittävä vain siksi että sillä on fabianistinen menneisyys, Shaw'n aikakaudelta. Hänen aikalaisiaan olivat usein loistava runoilija James Fenton, mainio romaaniseppä Julian Barnes ja sittempi jokanurkan nyypä Martin Amis. Tämän on oltava ollut 1970-luvulla. Katsottakoon siis tuon vasemmistolehden toimituksen merkinneen viime vuosisadalle mitä "Jena" oli saksalaiselle idealismille. Fenton raportoi meille Vietnamin sodasta ja nyttemmin hänellä tuntuu olevan ällistyttäviä tietoja kuvataiteista. Vuosisadan täytyy tässä tarkoittaa teknistä kirjoittamista.

Huonoa jälkeähän tekee myös moneen tärkeään julkaisuun kirjoittava James Wood. Ei tosin lehtiin, mutta kirjansa "How fiction works" ei ollut sellainen tähti taivaalla kuin antoi odottaa. Myöhemmät arvostelut joita tuntuu uutuuskirjoista jatkuvasti valmistavan ovat kyllä sympaattisia kierrättäessään yleiskatsauksen keskeistä argumentaatiota. Ja aina hyvin laaditut. Näitä neljää sijoituspaikassamme olemme kiinteällä ilolla seuranneet.

Mikä ilo vain johdantona tutkijana eminenttiin Terry Eagletoniin, jonka lehtijutuissa on iloista revitystä ja alkuperäistä ajattelua. (Hänenkään suomennettua kirjaansa eikä uudempaa "After Theorya" varsin osaa kellekään mihinkään käyttöön suositella.) Nyt hän esitti London Review'ssä (numero on päivätty 22nd May) että jokainen kirjallinen tuote on jossain määrin anonyymi. Kiistanalainen tai aivan metafyysinen väite. Pikemminhän luulisi jotta moni tuote on vain paikanvaraaja tekijän signeerauksen päällä. Käsittelyssä on pieni historiikki anonymiteetin ilmenemistä englantilaisessa kirjallisuudessa lähinnä viime vuosisatoina, ja artikkeli on kauniisti laadittu. Lopussa luetellaan teoksen ansiot ja puutteet. Mutta keskikohdassa on huimaavampi "romanttisen egon" ja "modernin minän" vastakkainasettelu.

Jonka ydinkohdasta ote. "The self runs down to unfathomably anonymous roots. Men and women emerge as unique beings through a medium (call it Geist, History, Language, Culture or the Unconscious) that is implacably impersonal. What makes us what we are has no regard for us at all. At the very core of the personality, so the modern age holds, vast, anonymous processes are at work. Only through a salutary repression or oblivion of these forces can we achieve the illusion of autonomy. Anonymity is the condition of identity." Tässä on nyt pari asiaa välissä, mutta posti toi juuri Les Murrayn elämäkerran ja Empsonin "Using Biographyn". Syyskuussa raportoin millaisia iloja ne ovat kyenneet tuottamaan.

Kaksi otetta 54 vuoden takaa

2008-05-24T04:38:00.000-07:00

Ote. "If, in "varying" the color in the imagination, we withdraw its predicate "extended", we negate the possibility of the color itself, and so arrive at a consciousness of impossibility; this reveals the essence. In judgments there are, therefore, limits to our fantasying which are fixed for us by the judged things themselves, and which Fantasy itself discloses by means of variation."

Toinen ote. "But to accomplish [tieteitten perusteiden aukoton kuvaaminen ja "tulevan kriisin" väistäminen, samalla], it must leave even science behind, and plunge into matters "innocently". A rationalist bent leads [henkilö, nimi poistettu] to engage himself in the prerational; yet an imperceptible inflection can turn this prerationality into an irrationality, and phenomenology into a stronghold of irrationalism. From [poistettu sama erisnimi kuin edellä] to [tästä poistettu eri henkilö] there is certainly an inheritance, but equally a mutation."

Nää on julkaistu ja ilmeisesti kirjoitettukin Parisin ihmeellisessä kaupungissa vuonna 1954. Sijoituspaikkaamme ne on kannettu ja käännetty New Yorkin vielä ihmeellisemmän kaupungin kautta. Kuluneena aikana niiden kirjoittaja on luonut uran, viettänyt tietojen mukaan onnellisen perhe-elämän, lisääntynyt, vapautunut näitä otteita luonnehtivasta nälkäisestä vimmasta, kirjoittanut yhä resignoituneemmin ja laajemmista asioista, sekä menehtynyt huomattavassa iässä luonnollisiin syihin. Hänen omakin nimensä on jo poistettu.